Enemmän tekstiä kuin kuvia - sattuneesta syystä. Koodin sekoaminen kahdesti opettaa paljon.
21. syyskuuta 2007
Tuntuu että se hame ei koskaan valmistu
Ai miksikö se hame ei valmistu? Koska lanka ei ole kanssani yhteistyössä! Siksi! Äskenkin putosi silmukka ja purin jo hyvällä alulla olleen takakappaleen. Etukpl on ollut valmis jo kauan. AAAAARRRRRRRRRRRRRGH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Annetaan puikkojen heilua!
18. syyskuuta 2007
JIPPII!!!!!!! Ehdinpäs!
Ihmettelette kai, mistä moinen riemunkiljahdus. No, siihen on syynä tietenkin LANGATON LOKAKUU!!!!!!!!!!! Minä EHDIN MUKAAN!!!!!!!!!! JIHUUUUUUUUU!!!!!!!! *juoksee ympäri blogia riemusta hihkuen*
Annetaan puikkojen heilua!
13. syyskuuta 2007
Hmm...Haastetta pukkaa
Vaapukka heitti aika mielenkiintoisen haasteen:
"Tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen."
All right. Hoidetaas tämä osa ensin pois alta. Minulla on juuri nyt alusvaatteet, ruskeat sukkahousut, puna-harmaa-raidallinen pusero jossa on suden kuva edustassa ja mustat päällyshousut. Aika...mitäänsanomatonta siis.
Ja Vaapukka jatkaa näin:
"Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
Hmm...Tämä osa vaatii vähän paneutumista. Nyt olen valinnut "uhrini". Nyt pitää vaan laittaa heille linkit ja kertoa tilanne.
Uhri numero 1 eli Ajatus & lankaa
Uhri numero 2 eli Tomuisaa
Uhri numero 3 eli Oddcherry
Uhri numero 4 eli Juttiksen blogi
Uhri numero 5 eli Purkajan testamentti
No niin, eiköhän tuo nyt ole tuossa.
Annetaan puikkojen heilua!
4. syyskuuta 2007
Inspiraation puutetta ilmassa
Tämä on ihan kamalaa! Tekisi mieli jatkaa yhden hameen toista kappaletta. Aloitin sen eilen, ja nyt ei sitten millään inspaisi jatkaa. Haluaisin vain käydä tuon yhden orvokkikanavatyön kimppuun. Mikä ihme minua taaskin vaivaa? Onko tämä vaan sitä, että kanavatyökausi jatkuu edelleen, ja että neulomiskausi tulee myöhemmin, vai onko tämä vain sitä, että kun saa yhden työn valmiiksi, kestää hetken, että jaksaa tarttua toiseen?
Annetaan puikkojen heilua!
13. elokuuta 2007
Neulotaan ja puretaan ja harkitaan uudestaan
Juuri kun sain vauvalle A lahjan valmiiksi, minun oli kiireesti ryhdyttävä työstämään lahjaa vauvalle B. Ensimmäinen lahja epäonnistui...joten koetan toista versiota. Mutta en tee sitä aivan heti. Olkoon lankakerä nyt vähän aikaa häpeämässä siinä korissa ja suoristukoon. Mitäs ei tehnyt yhteistyötä minun kanssani.
Annetaan puikkojen heilua!
6. elokuuta 2007
Neulottu on
Moikkasta lukijat!
On se vaan outoa miten joskus haluaa jostakin työstä juuri tietynlaisen. Esimerkiksi nyt juuri minä tein tällaiset neliöt jotka haluan juuri tähän järjestykseen. Niistä on määrä tulla tyyny. Mutta missä sen tyynyn uusi koti on, se on vielä vähän mietinnän alla.
Annetaan puikkojen heilua!
11. heinäkuuta 2007
Yhden sain - vaan se ei ole poncho
Yhden projektin sain fufoilussa tehtyä, vaan se ei ole tuo sininen poncho, ehei. Pääsen kuitenkin osallistumaan siihen sarjaan johon osallistuvat kaikki ne, jotka viimeistelevät yhdenkin työn. Ja minulla sen yhden työn valmiiksi saaminen oli totisesti työn ja tuskan takana, mutta nyt se on valmis. Katsotaan nyt miten tuon sinisen ponchon kanssa sitten joskus käy.
Annetaan puikkojen heilua!
3. kesäkuuta 2007
Lukijat, toivokaa lujasti ettei koodi sekoa! FUFOni näyttävät tältä
2. kesäkuuta 2007
No niin, katsotaas nyt...
Moikkasta lukijat!
Tässä minä taas istun ja kirjoitan. Se oma poncho, josta unelmoin...siis itsetehty, ainakin neulomisen osalta...se saa nyt odottaa, FUFOt tulevat ensin. Esim. se sininen poncho, jota teen....sen kimppuun minä aion seuraavaksi suunnistaa. Toivottavasti tänään tulee vähän parempi neulomispäivä, eilinen oli vähän...hajanainen. Mutta sain minä sentään muutaman silmukan tehtyä. Mutta muistatteko sen Amerikan-projektin? Tämä kuva on vähän suttuinen, mutta tässä on toinen osakuva siitä.
Annetaan puikkojen heilua!
1. kesäkuuta 2007
Onpas tämä nyt hankalaa!
Ai mikä on hankalaa? No FUFOilu tietenkin! Jaa miten niin? No kun minun pitäisi kai nytkin olla tuolla ulkona ja istua neulomassa sitä ponchoa, joka minua on himottanut jo ties miten kauan. Mutta äsken törmäsin netissä toiseen,tyrmäävän upeaan malliin ponchosta, jota en voinut kerta kaikkiaan vastustaa, vaan rupesin miettimään, mistä suomalaisesta langasta sen voisi tehdä. Aloin pohtia, josko Novitan 7 Veljestä olisi hyvä lanka. No, amerikkalaiset tiedot menevät näin:
Alkuperäinen lanka on nimeltään GLAM, ja se on aivan kamalaa keinokuituhörsellystä. Villaa ei siinä langassa ole kuin nimeksi. Siksi ajattelin käyttää 7 Veljestä.
Puikkoina suositellaan (kai amerikkalaisittain!) kokoa 13 olevia, 26 tuuman pituisia pyöröjä. Meidän mitoillamme nuo puikot olisivat 9 mm paksut ja 66 cm pitkät. On siinä puikkoja kerrakseen, on totisesti! Vaikka eipä silti, olenhan minä nähnyt niitä 80 cm pitkiä pyöröjä täällä...niin että ei tuo nyt niin kauhean shokkina tule, varsinkaan kun perintöpyöröilläni on varmaan mittaa ainakin metrin verran ja paksuutta vähintäänkin 4½ mm.
Seiskaveikkaan pitää käyttää nelosen puikkoja. Minulla on ainakin yhdet nelosen pyöröt käytössä tälläkin hetkellä. Tosin juuri nyt ne ovat kiinni toisessa ponchotekeleessä, siinä FUFOiluponchossa, joka ei ole tänäänkään edennyt kuin kerroksen tai kaksi, kun minä olen täällä pähkännyt näiden matikkajuttujen kanssa. Mutta se FUFOiluponcho onkin jo sitten aivan toinen tarina se.
Siis...Tähän mennessä johtopäätökseni on: otan kyseisen ponchon langaksi 7 Veljestä ja puikoiksi 4 mm paksut puikot.
Ja nyt sitten tsekataan sitä alkuperäistä ohjetta vähän lisää...Alkuperäisen ohjeen mukaan tiheys on 2.5 sts / tuumalla. Tämä tietää sitä, että neljälle tuumalle tulee 2.5 * 4 = 10 silmukkaa.
(Tähän väliin huomautus lukijalle: saa korjata, jos matikkani on päin seiniä! Se nimittäin usein tuppaa olemaan juuri sitä!)
Ja tunnettu tosiasiahan on, että 4 inches = 10 cm meidän mitoillamme.
Seuraava johtopäätös on kai tällainen: Tiheysmittaus antaa tulokseksi 10 silmukkaa 10 cm:llä. Olenko oikeassa, rakkaat lukijat? Toivottavasti olen, sillä jos olen väärässä, menevät seuraavat laskelmani aivan satavarmasti myttyyn ja sitä myöden koko projekti. Joten jos matikkapään omaavia on täällä jossain, hihkaiskaa heti jos näette että lasken aivan mitä sun sattuu. Jos tiheyslaskelma on 10 s / 10 cm, tietää se minun matikkapääni mukaan sitä, että 1 cm = 1 silmukka. En ole nyt laskelmistani mitenkään varma, mutta niin sanoo minun matemaattinen vaistoni. Jos tiheyslaskelma on 10 s / 10 cm, tietää se minun matikkapääni mukaan sitä, että 1 cm = 1 silmukka. En ole nyt laskelmistani mitenkään varma, mutta niin sanoo minun vaistoni.
Ja nyt sitten vähän lisää matikkaa. Nimittäin 7 Veljeksen vyötteessä seisoo näin: 18 s ja 26 krs = 10 cm. Ja edelleenkin 10 cm = 4 inches. Right? Niinpä minä laskin päässäni silmukkamäärän, jonka tähän projektiin tarvitsen...laskin sen näin:
2.5. * 18 = 45 silmukkaa.
Right or wrong? Minusta tuo luku kuulostaa aivan kohtuulliselta yhden ponchon puoliskon silmukkaluvuksi. Lukijat korjatkoot, jos olen laskenut aivan mitä sattuu.
Annetaan puikkojen heilua!
28. toukokuuta 2007
Neulominen jatkuu vaan
Joo, neulottu on viime aikoina, nimittäin muuatta ponchoa. Niin, ja fufoilu on sekin alkanut! YES! Ihanaa!!!!!! Ehkä minä nyt viimeinkin saan sen Latviaan lähtevän kanavatyön lopullisesti tehtyä! Ajattelin aikoinani, ettei se kanavatyö viivy Suomessa kuin hetken, mutta vuodet ovat kuluneet, eikä kanavatyö ole löytänyt takaisin Latviaan. Mutta minä olen nyt alkanut ahertaa sen kimpussa, jotta se löytäisi takaisin sinne. Uskon ja luotan, että se päivä vielä koittaa, jolloin kyseinen kanavatyö löytää kuin löytääkin tiensä takaisin siihen maahan josta minä sen aikanaan ostin, eli Latviaan. Mutta on minulla neulomispuolellakin jotain tekeillä.
§ 1 poncho, joka tehdään kahdesta kappaleesta, joiden mitat ovat 45 silmukkaa ja 65 cm
§ 1 projekti, johon piti tulla 116 silmukkaa, mutta tulikin vain 105 silmukkaa -> suunnitelmaa piti muuttaa, ja luullakseni teen siitä liivin
§ 1 projekti, jonka nimi on "Sitruuna", koska siihen käytettävä mohairlanka on yhtä keltaista kuin sitruunat ovat.
Ja nyt...vetäkää syyyyyvään henkeänne. Tämä voi toimia - tai sitten ei. Onnistuihan se...se kuva on tuolla ylempänä nyt. Toivokaa parasta, ettei koodi mene taas sekaisin....toivokaa lujasti!
Annetaan puikkojen heilua!
3. toukokuuta 2007
Palkinto saapui
Taijan blogin pitäjä lähetti minulle palkinnon. Tuhat kiitosta hänelle! Aivan mahtavaa työtä! Siis aivan mahtavaa! Olen aivan sanaton!
Annetaan puikkojen heilua!
2. maaliskuuta 2007
Dieetti ohi ja pudotus menossa
Tässä sitä nyt ollaan. Se keltaruskea oli viimeinen hamsterityöni. Kokonaissaldo on vielä vilkaisematta...minun pitää käydä vähän katselemassa tuolla. Mutta pudotuspeli on nyt alkanut ja sanoin olevani in joka tapauksessa. Ja...sitten vielä..minulla on jo ensimmäinen pudotustyö puikoilla. Huivi, jolle minulla on jo uusi omistajakin tiedossa. Jiihaaa! Kuva tulee jos tulee. Katsotaan sitten.
Annetaan puikkojen heilua!
22. helmikuuta 2007
Neulomista
Moikkasta lukijat!
Olen neulonut erästä kaulahuivia nyt jo muutaman päivän. Toivotaan että saan sen valmiiksi ennen kuin kuu on lopussa. Ja sitten aloitan erään toisen työn, josta minulla on jo kuva päässäni valmiina. Tuossa vieressä on muuan kuva. Se on osa eräästä projektistani, joka on tällä hetkellä Amerikassa.
Annetaan puikkojen heilua!
1. helmikuuta 2007
JIIHAAA, SE ALKOI!!!!!!!!!!!
Lankahamsterit alkoi!!!!!!!!!!!! JIPPIJAIJEEEEEEEEEE! Ja nyt mäkin tajusin ton labels-jutun...Mä en viiti edes yrittää muuttaa sitä, vaikka mä pystynkin vähän muuttaan noita otsikoita. JIIHAAA, mä tajuan taas tästä Bloggerista vähän enemmän!!!!!!!!!!!!!!!!! *hyppii kattoon riemusta* Niin, ja yks juttu vielä...Mä olen kuluttanut jo 12 g lankaa!!!!!!!!!!!!!! JEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Annetaan puikkojen heilua!
30. tammikuuta 2007
Kaikki hyvin - toistaiseksi
Kutsu tuli, kuten toivoin, ja nyt minä sitten olen mukana. Ja onnistuinpa laittamaan pääblogin ja alablogit linkkeihin, ja toimivia tuntuvat olevan. Onnistuin myös lihavoimaan sen alablogin nimen, johon itse raportoin edistymiseni. Jippijaijeeeeeeee!!!!!!!!! Olen niin innoissani, että kirjoitan varmaan tuhatta ja sataa odottaessani helmikuun alkua kärsimättömästi.
Annetaan puikkojen heilua!
26. tammikuuta 2007
Jiihaa, se onnistui!
Löysinpä sitten Lankahamsterien alablogin. Jiihaaa! Toivottavasti emäntä itse tietää, että mukana ollaan. Sillä minä vaan murehdin, kun minkään sortin viestiä ei näy missään. No, ehkä se viesti kohta tulee. Toivottavasti...Pitäisi ainakin tulla. Ja jos ei tule...Huh sentään...Silloin pitää meitin kyllä tehdä jotakin!!!!!!!!!!! Ehkä minun pitää sitten vaan sanoa raa'asti emännälle itselleen toinen osoite..minulla kun noita osoitteita riittää.
Annetaan puikkojen heilua!
18. tammikuuta 2007
Hamsterointi alkaa kohta taas! YIPPEEE!!!!!!!
Niinhän se on, että meikä ei voi ikimaailmassa vastustaa Lankahamsterien dieettiä. Toivottavasti viestini ovat menneet perille. Olen nimittäin jo ilmoittanut haluavani olla mukana.
Annetaan puikkojen heilua!
17. tammikuuta 2007
Kas kas, kun sattuikin kohdalle!
Olen tässä opetellut uusia juttuja. Kuten esimerkiksi sitä, miten saa suosikkiblogien listan ja viestin siitä, kun jokin listan blogeista on päivitetty. No, Blogilista.fi:n kautta tietenkin. No, minä laitoin kyseisen systeemin kautta itselleni muutaman suosikin, joita seurailen - enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ja nyt sitten, kun olen yrittänyt opetella säännöllistä updeittausten seuraamista, törmäsin tähän:
"Kiinni jäit!
Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat."
Niin, minähän löysin tuon täältä, eli Oosan blogista. Toivottavasti tuo linkki nyt näkyy sitten. We shall see.
No niin toimihan se!!!!!!!!!! Jiiiihaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Olen aivan innoissani. Eivät minun atk-taitoni sittenkään ole niin ruosteessa kuin olen tähän asti luullut.
Käsitöitäkin on tehty. Saa nyt nähdä, miten tuon nyt työn alla olevan hameen kanssa käy. Olen jo käyttänyt siihen yli 150 g lankaa. Ai miten niin? No, kun otin viidennen, harmaan kerän pelätessäni, että lanka loppuu kesken, ja niinpä hameen etukpl:n alaosa on totally gray ja yläosa sellainen keväänvihreä. Hyvä siitä tulee - ainakin minusta. Ehkä laitan joskus kuvankin tuonne kuvapuolelle. Mutta en laita tänne, koska blogini koodi ei taatusti anna minun tehdä sitä.
Joo...Ja pitihän tässä järkätä tällainenkin. Me olemme joskus psykologian tunnilla hoidelleet tällaisia, sellainen muistikuva minulla on lukioajoiltani.
Mutta kas kas! Tuolle on ilkeämielinen kaksonenkin olemassa.
Annetaan puikkojen heilua!
27. marraskuuta 2006
Kun kerran on saatu, pitää myös antaa
Ensin se teksti, jonka kopioin:
"Anna hyvän kiertää: Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin, saavat minulta jotain itse tehtyä. Jotain kivaa, mitä odottaa tulevaksi postissa. Odottamaan voikin joutua jonkun aikaa, sillä en ole vielä tehnyt näitä enkä edes päättänyt, mitä teen. Huomaathan, että tätä varten tarvitsen myös postiosoitteesi (sen voi lähettää sähköpostitse myöhemmin).
Juttuun on tietysti pienoinen koira haudattuna :) Nimittäin jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi ja antaa hyvän kiertää."
Kas noin. Lähteenä tuohon oli minun tapauksessani tämä blogi".
Annetaan puikkojen heilua!