10. maaliskuuta 2012

Mikä lie neulomiskuume vaivaa

Moikkasta lukijat! Minulle on iskenyt kai jonkin sortin neulomiskuume. Neuloin tässä äskettäin yhden nallen osat valmiiksi (lähtevät muualle, jahka hetki koittaa) ja tajusin, etten malta lopettaa. Siispä loin uudet nallen vartalon silmukat. Nyt olen jo keskiosassa menossa. Siis siinä, jossa ei tarvitse lisätä, eikä kaventaa. Ohje on aika vanha, mutta kun sen sisäistää, se menee aika kivasti. Sen nallen pään kanssa minulla on takunnut enemmän kuin vähän, mutta kun tein taulukon Excelillä niistä lisäyksistä, niin johan alkoi Lyyti kirjoittaa.
Sukkiakin tekisi mieli neuloa. Mieluiten neulon niitä 4 mm sukkapuikoilla. En tiedä, miksen viehäty 3½ mm paksuista samalla lailla, olenhan aivan hassuna 3½ mm pyöröihin, joilla kyllä tykkään neuloa, jos vain lanka on sopivan paksuista. Juuri nyt on kai sellainen 4 mm puikkojen käyttökausi menossa, tai sitten pelkään jatkaa sitä puseroa, jonka osista olen jo muutaman neulonut, kuten kauluksen ja hihat. Etu- ja takakappaletta tunnun jännittävän melkoisesti. Pelkäänköhän jotenkin alitajuisesti, että siitä tulee ruma? Vai mitä minä hermoilen? Ehkä vielä joskus uskaltaudun tarttumaan taas siihenkin neuleeseen ja neulomaan sen osat valmiiksi. Sitten se pitää vaan kiikuttaa viimeistelytehtaalle kasattavaksi. Mutta ei nyt stressata sitä, keskitytään nykyhetkeen. Ja nykyhetkeä on se, että kunhan saan kaksi erillistä yhden nallen vartalokappaletta neulotuksi, vaihdan luultavasti sukkiin hetkeksi. Annetaan puikkojen heilua!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Neulomiskuume on kyllä jännä; se on ainakin tällä suunnalla kovin kausittaista :D

Maaliskuun paketti muotoutuu kovaa vauhtia, jotain (ainakin omasta mielestäni) keväistä väriä löytyy paketista. yritän saada paketin loppuviikosta postiin, jotta saisit sen viimeistään ensi viikon alussa.
-Sny

MysteryKnitter kirjoitti...

Kiitos SNY! Olet niin kiltti. Olen varma, että osaat kasata hienon paketin. Edellinen pakettisikin oli aivan mahtava.