Moikkasta lukijat!
Tässä minä taas olen. Joo...Siis tulevaisuuteni neulontasuunnitelmat..Oh yes. Juuri nyt on tekeillä liivi. Vain sivukappaleet ovat enää tekemättä. Tai toinen niistä, jos ollaan tarkkoja. Toinen on jo puikoilla, ja toivottavasti toinenkin pian. Helppotekoinen liivi tuo on. Yksi suosikkimalleistani.
Jahka liivi on valmis, aloitan kai laukun. Sen, joka on siinä suomenkielisessä Stitch N' Bitch -kirjassa, siellä lopussa. Tosi helppo tehdä! Aivan mahtava malli. Olen jo kerran neulonut sen, tosin siitä ei tule aivan sellaista kuin ohje sanoo. Pitäisiköhän joskus kokeilla sen neulomista Novita Maxista? Siitä laukusta ainakin tulisi iso.
Annetaan puikkojen heilua!
Enemmän tekstiä kuin kuvia - sattuneesta syystä. Koodin sekoaminen kahdesti opettaa paljon.
14. kesäkuuta 2008
7. huhtikuuta 2008
Jämälankojen tuhoamista
3. maaliskuuta 2008
Leikkaus ohi, neulominen jatkuu
Moikkasta lukijat!
Nyt se sitten on ohi se minun leikkaukseni, josta olen niin paljon puhunut. Mutta jälkivaikutukset (nimittäin kipu ja tunnottomuus) tuntuvat varmaan vielä kauan. No...tärkeintä on, että olen hengissä. Selvisin Hamstereistakin. Sain tavoitteeni rikki jo ennen leikkausta, joten lähdin sinnekin hyvällä omallatunnolla. Yes! Olen ylpeä itsestäni.

15. tammikuuta 2008
Neulominen jatkuu vaan
Moikkasta lukijat!
Tässä minä taas olen. Neulonut olen kovasti viime aikoina, ja pistelyt ovat jääneet vähemmälle. Saa nähdä saanko tuota nykyistä neulomissaran WIPiäni valmiiksi 9.2.2008 mennessä. Itse olen deadlinen asettanut, ja nyt takakpl on jo pitkälti yli kädentien kavennusten. Toivotaan, että pääntien kavennukset sujuvat hyvin nekin. Ja miltäkö se työ sitten näyttää? No, tältä tietenkin.
Annetaan puikkojen heilua!
26. marraskuuta 2007
Neulominen jatkuu vaan...
Moikkasta lukijat!
Mitäkö minä olen viime aikoina touhunnut? Katsokaas, tällaista. Tämä on takakappale.
Ja arvatkaas mitä vielä? Mä näin viime yönä aivan omituisen unen. Siis aivan omituisen! Eräs henkilö, jonka olen joskus tuntenut elämäni aikana, virkkasi siinä unessa kruunuja. Siis ei rahakruunuja, vaan vähän niin kuin tämä tässä.
Annetaan puikkojen heilua!
19. marraskuuta 2007
Salaisesta projektista....
Moikkasta lukijat!
Joo..se salainen projekti on nyt niin pitkällä kuin minun taidoillani saa. Mutta sitten iski vimma tehdä toinen samanmoinen mutta eri värinen. Niinpä sitten tartuin kahteen lankaan, joille en ollut löytänyt käyttöä siihen mennessä, ja kohta alkoikin tapahtua. Nyt enää toinen hiha puuttuu. YES! Saa nyt nähdä sitten miten siinä käy..ja laitanko viestin mukaan kirjallisena vaiko kasetille puhuttuna.

11. marraskuuta 2007
Uusi salainen projekti menossa 001
10. marraskuuta 2007
Etenemistä ja takkuamista
Moikkasta lukijat!
Äskettäin sain valmiiksi yhden kaulahuivin erään tuttavani miehelle. Tuttavani ja hänen miehensä saavat pian babyn, joten pitäähän sitä tuoretta isääkin onnitella. Ja eräs tuttuni Norjassa on tullut äskettäin isoäidiksi. Juuri nyt minulla onkin eräästä Novitasta projekti työn alla tämän takia. Saa nähdä vaan, pystyykö hän hahmottamaan miten paloista tehdään nuttu babylle. Toivotaan että pystyy. Se on niitä "Neulo päivässä" -juttuja.

24. syyskuuta 2007
Kanavatyötauko jatkuu
Moikkasta lukijat!
Olen varmaan jo kertonutkin teille, että orvokkikanavatyö on tauolla. Näyttää siltä, että tauosta tulee aika pitkä. Ai miksi? No siksi, että minulla on muutama projekti hoidettavana ennen sitä. Ajattelin aloittaa neulotusta ponchosta. Olen jo neulonut yli 20 cm. Kokonaismitan pitäisi olla 80 cm. Sitten pitää tehdä toinen samanlainen kappale. Sen jälkeen pitää vaan yhdistää kappaleet. Sitten on yksi projekti vähemmän.

Saa nähdä mitä tästä tulee
Moikkasta lukijat!
Olen aloittanut ponchoa. Saa nähdä valmistuuko se. Lankana on Novita Marilyn. Siinä on akryylia, joten se ei sovi minun vaatteisiini, akryyli kun kutittaa liikaa.
Annetaan puikkojen heilua!
Olen aloittanut ponchoa. Saa nähdä valmistuuko se. Lankana on Novita Marilyn. Siinä on akryylia, joten se ei sovi minun vaatteisiini, akryyli kun kutittaa liikaa.
Annetaan puikkojen heilua!
21. syyskuuta 2007
Tuntuu että se hame ei koskaan valmistu
Moikkasta lukijat!
Ai miksikö se hame ei valmistu? Koska lanka ei ole kanssani yhteistyössä! Siksi! Äskenkin putosi silmukka ja purin jo hyvällä alulla olleen takakappaleen. Etukpl on ollut valmis jo kauan. AAAAARRRRRRRRRRRRRGH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

18. syyskuuta 2007
JIPPII!!!!!!! Ehdinpäs!
Moikkasta lukijat!
Ihmettelette kai, mistä moinen riemunkiljahdus. No, siihen on syynä tietenkin LANGATON LOKAKUU!!!!!!!!!!! Minä EHDIN MUKAAN!!!!!!!!!! JIHUUUUUUUUU!!!!!!!! *juoksee ympäri blogia riemusta hihkuen*
Annetaan puikkojen heilua!
Ihmettelette kai, mistä moinen riemunkiljahdus. No, siihen on syynä tietenkin LANGATON LOKAKUU!!!!!!!!!!! Minä EHDIN MUKAAN!!!!!!!!!! JIHUUUUUUUUU!!!!!!!! *juoksee ympäri blogia riemusta hihkuen*
Annetaan puikkojen heilua!
13. syyskuuta 2007
Hmm...Haastetta pukkaa
Moikkasta lukijat!
Vaapukka heitti aika mielenkiintoisen haasteen:
"Tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen."
All right. Hoidetaas tämä osa ensin pois alta. Minulla on juuri nyt alusvaatteet, ruskeat sukkahousut, puna-harmaa-raidallinen pusero jossa on suden kuva edustassa ja mustat päällyshousut. Aika...mitäänsanomatonta siis.
Ja Vaapukka jatkaa näin:
"Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
Hmm...Tämä osa vaatii vähän paneutumista. Nyt olen valinnut "uhrini". Nyt pitää vaan laittaa heille linkit ja kertoa tilanne.
Uhri numero 1 eli Ajatus & lankaa
Uhri numero 2 eli Tomuisaa
Uhri numero 3 eli Oddcherry
Uhri numero 4 eli Juttiksen blogi
Uhri numero 5 eli Purkajan testamentti
No niin, eiköhän tuo nyt ole tuossa.

4. syyskuuta 2007
Inspiraation puutetta ilmassa
Moikkasta lukijat!
Tämä on ihan kamalaa! Tekisi mieli jatkaa yhden hameen toista kappaletta. Aloitin sen eilen, ja nyt ei sitten millään inspaisi jatkaa. Haluaisin vain käydä tuon yhden orvokkikanavatyön kimppuun. Mikä ihme minua taaskin vaivaa? Onko tämä vaan sitä, että kanavatyökausi jatkuu edelleen, ja että neulomiskausi tulee myöhemmin, vai onko tämä vain sitä, että kun saa yhden työn valmiiksi, kestää hetken, että jaksaa tarttua toiseen?

13. elokuuta 2007
Neulotaan ja puretaan ja harkitaan uudestaan
Moikkasta lukijat!
Juuri kun sain vauvalle A lahjan valmiiksi, minun oli kiireesti ryhdyttävä työstämään lahjaa vauvalle B. Ensimmäinen lahja epäonnistui...joten koetan toista versiota. Mutta en tee sitä aivan heti. Olkoon lankakerä nyt vähän aikaa häpeämässä siinä korissa ja suoristukoon. Mitäs ei tehnyt yhteistyötä minun kanssani.

6. elokuuta 2007
Neulottu on
Moikkasta lukijat!
On se vaan outoa miten joskus haluaa jostakin työstä juuri tietynlaisen. Esimerkiksi nyt juuri minä tein tällaiset neliöt jotka haluan juuri tähän järjestykseen. Niistä on määrä tulla tyyny. Mutta missä sen tyynyn uusi koti on, se on vielä vähän mietinnän alla.
Annetaan puikkojen heilua!
11. heinäkuuta 2007
Yhden sain - vaan se ei ole poncho
Moikkasta lukijat!
Yhden projektin sain fufoilussa tehtyä, vaan se ei ole tuo sininen poncho, ehei. Pääsen kuitenkin osallistumaan siihen sarjaan johon osallistuvat kaikki ne, jotka viimeistelevät yhdenkin työn. Ja minulla sen yhden työn valmiiksi saaminen oli totisesti työn ja tuskan takana, mutta nyt se on valmis. Katsotaan nyt miten tuon sinisen ponchon kanssa sitten joskus käy.

3. kesäkuuta 2007
Lukijat, toivokaa lujasti ettei koodi sekoa! FUFOni näyttävät tältä
2. kesäkuuta 2007
No niin, katsotaas nyt...
Moikkasta lukijat!
Tässä minä taas istun ja kirjoitan. Se oma poncho, josta unelmoin...siis itsetehty, ainakin neulomisen osalta...se saa nyt odottaa, FUFOt tulevat ensin. Esim. se sininen poncho, jota teen....sen kimppuun minä aion seuraavaksi suunnistaa. Toivottavasti tänään tulee vähän parempi neulomispäivä, eilinen oli vähän...hajanainen. Mutta sain minä sentään muutaman silmukan tehtyä. Mutta muistatteko sen Amerikan-projektin? Tämä kuva on vähän suttuinen, mutta tässä on toinen osakuva siitä.
Annetaan puikkojen heilua!
1. kesäkuuta 2007
Onpas tämä nyt hankalaa!
Moikkasta lukijat!
Ai mikä on hankalaa? No FUFOilu tietenkin! Jaa miten niin? No kun minun pitäisi kai nytkin olla tuolla ulkona ja istua neulomassa sitä ponchoa, joka minua on himottanut jo ties miten kauan. Mutta äsken törmäsin netissä toiseen,tyrmäävän upeaan malliin ponchosta, jota en voinut kerta kaikkiaan vastustaa, vaan rupesin miettimään, mistä suomalaisesta langasta sen voisi tehdä. Aloin pohtia, josko Novitan 7 Veljestä olisi hyvä lanka. No, amerikkalaiset tiedot menevät näin:
Alkuperäinen lanka on nimeltään GLAM, ja se on aivan kamalaa keinokuituhörsellystä. Villaa ei siinä langassa ole kuin nimeksi. Siksi ajattelin käyttää 7 Veljestä.
Puikkoina suositellaan (kai amerikkalaisittain!) kokoa 13 olevia, 26 tuuman pituisia pyöröjä. Meidän mitoillamme nuo puikot olisivat 9 mm paksut ja 66 cm pitkät. On siinä puikkoja kerrakseen, on totisesti! Vaikka eipä silti, olenhan minä nähnyt niitä 80 cm pitkiä pyöröjä täällä...niin että ei tuo nyt niin kauhean shokkina tule, varsinkaan kun perintöpyöröilläni on varmaan mittaa ainakin metrin verran ja paksuutta vähintäänkin 4½ mm.
Seiskaveikkaan pitää käyttää nelosen puikkoja. Minulla on ainakin yhdet nelosen pyöröt käytössä tälläkin hetkellä. Tosin juuri nyt ne ovat kiinni toisessa ponchotekeleessä, siinä FUFOiluponchossa, joka ei ole tänäänkään edennyt kuin kerroksen tai kaksi, kun minä olen täällä pähkännyt näiden matikkajuttujen kanssa. Mutta se FUFOiluponcho onkin jo sitten aivan toinen tarina se.
Siis...Tähän mennessä johtopäätökseni on: otan kyseisen ponchon langaksi 7 Veljestä ja puikoiksi 4 mm paksut puikot.
Ja nyt sitten tsekataan sitä alkuperäistä ohjetta vähän lisää...Alkuperäisen ohjeen mukaan tiheys on 2.5 sts / tuumalla. Tämä tietää sitä, että neljälle tuumalle tulee 2.5 * 4 = 10 silmukkaa.
(Tähän väliin huomautus lukijalle: saa korjata, jos matikkani on päin seiniä! Se nimittäin usein tuppaa olemaan juuri sitä!)
Ja tunnettu tosiasiahan on, että 4 inches = 10 cm meidän mitoillamme.
Seuraava johtopäätös on kai tällainen: Tiheysmittaus antaa tulokseksi 10 silmukkaa 10 cm:llä. Olenko oikeassa, rakkaat lukijat? Toivottavasti olen, sillä jos olen väärässä, menevät seuraavat laskelmani aivan satavarmasti myttyyn ja sitä myöden koko projekti. Joten jos matikkapään omaavia on täällä jossain, hihkaiskaa heti jos näette että lasken aivan mitä sun sattuu. Jos tiheyslaskelma on 10 s / 10 cm, tietää se minun matikkapääni mukaan sitä, että 1 cm = 1 silmukka. En ole nyt laskelmistani mitenkään varma, mutta niin sanoo minun matemaattinen vaistoni. Jos tiheyslaskelma on 10 s / 10 cm, tietää se minun matikkapääni mukaan sitä, että 1 cm = 1 silmukka. En ole nyt laskelmistani mitenkään varma, mutta niin sanoo minun vaistoni.
Ja nyt sitten vähän lisää matikkaa. Nimittäin 7 Veljeksen vyötteessä seisoo näin: 18 s ja 26 krs = 10 cm. Ja edelleenkin 10 cm = 4 inches. Right? Niinpä minä laskin päässäni silmukkamäärän, jonka tähän projektiin tarvitsen...laskin sen näin:
2.5. * 18 = 45 silmukkaa.
Right or wrong? Minusta tuo luku kuulostaa aivan kohtuulliselta yhden ponchon puoliskon silmukkaluvuksi. Lukijat korjatkoot, jos olen laskenut aivan mitä sattuu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)